Paniiic

Sainpahan itteni vihdoin taas istutettua koneen ääreen! Voin sanoo että huh mitkä viimeset viikot. Koko edellinen viikko meni kavereiden näkemiseen eikä tääkään viikko oon yhtään poikennut siitä. Tuntuu ihan liian hirveeltä ajtella että joudun parin päivän päästä jättämään tän ihana kaupungin ja kaikki nää rakkaiks tulleet kaverit. Tässä parin viimesen viikon aikana oon jo joutunu jättään ihan liian monet hyvästit eikä se tuu helpottuun loppua kohden yhtään enempää.

Mulla on muutenki nyt ihan kauhee stressi vaihe päällä... Viime viikolla mun piti mennä kaverin kans shoppaileen mulle uus (kolmas) matkalaukku koska ilmeisesti joku on vähän tykännyt shoppailla täälä enemmänkin... Neljäskin matkalaukku olis tullut tarpeeseen mutta koska rahat on pikkusen lopussa ajattelin maksamisen sijaan heittää muutamat kengät ja vaatteet roskiin.

Tän pakkaus session lisäks sain stressata näiden matkalaukkujen lähettämisestä suomeen. Onneks ne nyt tultiin just hetki sitten hakeen rekkaan niin on nyt sit ainakin toi murhe pois alta(: 

Enää jäljelle jääkin sitten vaan yks stressaava tekijä: aika. Kauhee suunnittelu miten ehdin näkeen kaikki kaverit viä mahdollisimman monta kertaa ennen lähtöö. Huh tuntuu että repeen pian kun joka paikkaan pitäis keretä:D Noo Suomessa ehdin sitten levätä, näillä ajatuksilla.

Mutta joo, viime viikolla ehdin kahden sairaspäivän lisäks mm. syömään, leffaileen, käymään teatterissa, juhlimassa ja vähän viä lisää syömässä kavereiden kanssa. Voi dios mio kun mietin suomen paluuta kaiken näin tapahtuma rikkaiden päivien/viikonloppujen jälkeen... Ei kyllä ihan hirveesti kiinnostais:< Mutta nyt positiivinen ajattelutapa! 3 päivää ja meikkis häippää päättään tän huikeen puolen vuoden reissun Barcelonaan mahtavassa seurassa! Viikko siis sielä ja sitten saan suunnistaa kauppaan hakeen fazerin suklaata. Hitsit ku tuntuu epätodelliselta:D No puedo creer..... Donde estan mis seis meses? Pues vale, voy a volver!♥

Con besos, Mari