Back in business

Kun otin taksin kotiin lentokentältä, katselin Barcelonan iltavaloja ja höpöttelin espanjaa taksikuskin kanssa, tajusin tulleeni kotiin. Toisaalta tykkään aina ajatella, että koti on siellä missä perhe ja kaverit on, mutta Suomi ja Kankaanpää ei paikkana tunnu enää niin omalta. Voisin siis vetää johtopäätöksen, että kotini on siellä, missä matkalaukkunikin on.

Viime torstaina lähdin aamulla ennen auringonnousua kohti Barcelonan lentokenttää ja Kankaanpäähän saavuin vasta illalla. Inhoan yli kaiken sitä ikuisuutta mikä kestää ensin lentäessä, ja toinen bussilla... Sunnuntaihin asti sain vain rentoutua perheen kanssa ja nähdä kavereita. Ihanaa kun sai vaan maata sohvalla x-asennossa ja syödä suomalaista ruokaa. Kirjaimellisesti en tehnyt juuri mitään järkevää. Suurin saavutus taisi olla varmaan 5 leffan ja Euroviisujen tuijottaminen äitin kanssa. Oonkohan ainut kenen mielestä Ruotsi ansaitsi voiton jo pelkästään laulajan ulkonäöllä... 

Maanantaina mentiin äipän kanssa Poriin näyttämään mun varvasta. Kyseinen vaiva on piinannut mua varmaan koko elämäni, mutta viimeisinä päivinä Barcelonassa vaiva vaan pahentui, joten varattiin aika kirurgille. Sinänsä ironista että vielä kirurgin pöydällä mua vaan nauratti, kun jonkun käsi edes hipasikin mun jalanpohjaa, mutta kotiin päästyä alkoi sellainen itku että pahoittelen kaikkia läsnäolleita. Voin vain sanoa että joka sekunti sain purra hammasta ja kieriä kivusta. 

Keskiviikko yönä lähdin junalla kohti Helsinkiä. Aamulla kävin tekemässä englannin pääsykokeet ja myöhemmin treffattiin Jasminellan kanssa jonka luona sain yöpyä. Tähän väliin taas totean että on mulla vaan ihania ystäviä ❤️ Torstaina kävin tekemässä vuorostaan espanjan pääsykokeet. Pääsykokeista ei sen enempää, päällimmäisenä tästä reissusta jäi lähinnä mieleen ihmisten sympaattiset ilmeet ja eleet, kun klinkkasin Helsingin katuja vain sukka ja pussi jalassa... Eipä sillä reissulla siis oikein muuta kuin kokeita ja ihanaa aikaa kaverin kanssa.

Perjantaina iltapäivällä lähtikin lento takaisin Barcelonaan ja tässä ollaan väsyneenä mutta levollisena kotisohvalla. Mainittakoon vielä sekin, että kummasti piristi taksikuskin kehut mun espanjantaidoista ja kaikki ne guapot mitä siellä lentokentällä oli vastassa; Komeita espanjalaisia näkyvissä, olen siis kotona!

Besos, Mari

Summertime

Tässä venailen treffiseuraa eli hyvä aika siis päivittää blogia. Mistäköhän oon viimeksi manaillu.. Ainiin parhaiden kamujen lähdöstä! Rehellisesti sanottuna kyllähän mua viäkin harmittaa kun en voi vaan laittaa Tytille viestiä ja kysyä että mennäänkö 365-kahvilaan juoruumaan. Sen sijaan oon taas hirveesti yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja vahvistaa jo aikasempia kaverisuhteita. Kavereita täällä on kyllä riittämiin ja nykyään ahdistun jo pelkästä ajatuksesta, että joutuisin olemaan edes yhden päivän yksin näkemättä yhtäkään kaveria, noup not for me. Suomessa ehdin sitten taas erakoitua...

Täällä on kuuma. Suomitytölle nyt jo ihan liikaa ja paikalliset viilettää vieläkin takeissa, no lo entiendo. Lisäksi pari päivää sitten sain uuden painajaisten kohteen: lentävät jätti koppakuoriaiset!! Ja en huijaa niitä on täällä oikeesti.. Voitte varmaan kuvitella mun reaktion kun tyttöjen kanssa kouluun kävellessä semmonen 5senttinen musta kuoriainen lentää naaman edestä... Nyt oonkin sitten tyttöjen kiusankohde ja aina saan kuulla pelotteluja siitä milloin kyseinen ötökkä on hiuksissani, milloin vaatteissani. 

Kesän toinen haittapuoli: turistit... Hitto niitä on ihan liikaa! Itsehän en ole turisti kun minulta löytyy osoite Barcelonasta(; Koitappa kävellä Ramblalla tai ylipäätään missään, kun joka paikassa on kiinalaisia tikkujensa kanssa tai muita turisteja pälyilemässä jokaikistä kivilaattaa maassa. Madridissa en törmännyt kertaakaan suomalaisiin ja täällä olen jo useampaan kertaan tunnistanut ihmisten puhuvan suomea. 

Ensi viikolla lennän viikon lomalle Suomeen (pääsykokeisiin) ja täytyy sanoa että aiettä!  Ihanaa päästä hetkeksi tätä hellettä pakoon, näkemään tuttuja ja kavereita, syömään suomalaista ruokaa jne. Ja voin luvata että ensimmäinen teko minkä meikkis tekee koneen laskeuduttua on irtokarkkien ja Cosmon osto!! Madre mia en malta odottaa...

Viime viikonloppuna kävin muuten pienellä päiväreissulla Costa Bravassa Sophian kanssa. Koko pleissi oli niin upea ja idyllinen että päätettiin viä palata takasin kesemmällä. Mentiin tosiaan junalla Barcelonasta rannikkoa pitkin ja kokonaisuudessaan matka taisi kestää puolitoista tuntia. Oli kyllä näkemisenarvonen paikka! 

Sunnuntaina menin vielä host-perheeni mukaan (kyllä, johtuen siitä että en kehdannut taas kieltäytyä perheen menoista..) huvipuistoon Tarragonaan. Päivä oli oikeastaan yllättävän kiva ja ylitin itseni menemällä jokaiseen laitteeseen. En kyllä ymmärrä miten lapset sai mut houkuteltua Euroopan korkeimpaan vuoristorataan, kun mua huippas jo sen pelkkä katsominenkin... Kai se oli sen keskimmäisen tytön kommentti: Come on, you're only gonna be here once. Fiksu plikka, sai mut taas oikein ajatteleen... Ja sitten oli mun äänihuulet poissa pelistä kiljumisen takia, but totally worth it! 

Besos, Mari

Mi madre

Eilen juhlittiin Suomessa äitienpäivää ja tänään maailman paras äitini täyttää vielä vuosia. Valitettavasti en voi olla paikalla, mutta olen ajatuksissani mukana. Niinkuin jo aiemmissa teksteissä olen todennut, äiti on oman elämäni sankari. Hän on auttanut minut läpi elämäni synkimpien vaiheiden, kärsinyt kun minä olen kärsinyt ja elänyt luultavasti joka tunteessa mukana; iloissa, onnistumisissa, suruissa, lista on loputon...

Olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että minulla on äiti, kenelle voin soittaa täältä toiselta puolelta Eurooppaa vaikka keskellä yötä, kun olen nähnyt ihmisen menehtyvän, olen korkeassa kuumeessa, tai muuten vain kun minulla on hätä jota en yksin pysty käsittelemään. 

Äitini on myös opettanut paljon elämästä. Miten päihteet ovat pahasta, miten autoilijaa tulee kiittää sen päästäessä tien yli, miten puolitutuillekkin ihmisille kuuluu moikata, miten ongelmistaan pitää aina kertoa, miten joka kerta auringossa tulee käyttää aurinkorasvaa jne... Pieniä asioita mutta ilman kaikkia hänen neuvojaan, en olisi nyt se ihminen joka olen tällä hetkellä. 

Olen myös todella onnekas että äiti (ja isä) ovat pienempänä toteuttaneet niin monia haaveitamme. Vieneet ulkomaille, maksaneet harrastukset, ostanut lähes aina ne uusimmat (ja turhimmat... I mean come on kuinkakohan monta kertaa käytin mun maalaustelinettä?!) lelut. 

Ihailen äidin voimavaroja suuresti. Hän on positiivisin, sosiaalisin ja elämäniloisin nainen jonka tunnen. Niinkuin olen todennut, sen että muutat yksin ulkomaille tyhjänpäälle on saanut minut arvostamaan äidin työtä vielä enemmän. Töiden jälkeen hän tulee kotiin, siivoaa, pesee pyykkiä, silittää, vielä vähän siivoaa, valmistaa ruokaa meille ja silti, onnistuu hymyilemään läpi päivät ja auttamaan vielä meitä ongelmiemme kanssa. 

Äiti tekee aina sen mikä on meille lapsille parasta. Hän antaa viimeisen kakunpalan meille vaikka haluaisi sen itse. Äiti muuttaa suunnitelmiaan meidän mukaan. Hän herää tarvittaessa keskellä yötä hakemaan meitä baarista. Äitini on maailman epäitsekkäin ihminen. 

Yhdessä vaiheessa äiti toimi myös terapeuttinani. Vaikka äiti sinulla oli luultavasti omiakin ongelmia ja muista murehtimista, olen ikuisesti kiitollinen että jaksoit kantaa myös minun ongelmia ja autoit (enemmän kuin uskotkaan) saamaan elämäniloni takaisin. 

Olen ylpeä siitä mitä minusta on tullut ja suurin kiitos siitä kuuluu sinulle ❤️

Besos, Mari

Ykhdctonöjvd

Mun "ikävä" viikko jatkuu... Ensinnäkin en viäläkään voi uskoa että Tytti lähti Barcelonasta. Nyt vasta kun tässä kuuntelen Spotifyn lista exitosta alkaa todellisuus iskeä päin näköä. Pitää alkaa opetteleen taas uudelleen käyttää yöbussiakin, kun ei enää ole majapaikkaa viikonlopuksi... Mulla on ihan sellainen olo että mun toinen puolisko olis lähtenyt. Tytti pliiiis tuu takas!

Ja eilen treffattiin toisen rakkaan ystäväni kanssa viimeistä kertaa. Hitto inhoon ylikaiken tälläsiä fucking hyvästelyjä! No onpahan ainakin hyvä syy reissata seuraavaksi Saksaan. 

Ainoa positiivinen asia tällä hetkellä tuntuu olevan aurinko. Ulkona lämpötila huitelee koko ajan jossain lähempänä kolmeekymmentä. Tosin sitäkään ei edesauta se, että menin maanantaina ottamaan lävistyksen, joten en suosiolla viitsi mennä aurinkoon makoilemaan, varsinkin kun sain sen jo tulehtumaan... 

Joo o olo on tällä hetkellä aika mitään sanomaton. Oon kyllä superiloinen tulevasta kesästä ja kaikista suunnitelmista ja onhan mulla täällä viä ihan hitosti kavereita jäljellä, mutta ärsyttävää kun ne kaikki rakkaimmat on lähtenyt tai lähtee pian. Tää on se ainut ja niiin ärsyttävä puoli matkustelussa; ihmisiä tulee ja menee. Onneksi ne rakkaimmat kuitenkin pysyy:)

Nyt menen angstaamaan huoneeni pimeään nurkkaan ja yritän ymmärtää että nämä hyvästit eivät todellakaan olleet lopullisia...Parempaa loppuviikkoa kaikille!

Ps. Masennuksen keskellä auttaa näköjään taas kehujen kuuleminen siitä, miten vaikutan amerikkalaiselta tai englantilaiselta hyvän englantini ansiosta. 

Besos, Mari

Mierda

Ei mikään hohdokkain viikko. Maanantaina sain puolivälipalautteen perheen äidiltä, ja lyhykäisesti sanottuna ei tuo palaute ainakaan mielialaa nostanut. Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään todella paljon tästä perheestä ja hekin kuulemma minusta, mutta lähinnä pääpalaute oli se, että en osallistu perheen menoihin. Niin paljon kun kunnioitan kyseistä mielipidettä, en silti pidä ajatuksesta että käyttäisin viikonloppujani menemällä perheen kanssa lumen keskelle ja vielä keskelle ei mitään. No eiköhän tämä tästä jotenkin ratkea, kompromisseja voin tehdä mutta viikonloppujani en "uhraa".

Tiistai aamuna puolestaan heräsin hirveään kutinaan ja huomasin että ihoni ei näyttänyt ihan normaalilta. Kuulemma allerginen reaktio niistä antibiooteista joita söin angiinaan viime viikolla...

Keskiviikkona yksi parhaista kavereistani lähti takaisin Suomeen. Ja oloa ei helpota yhtään se, että pian rakkain ystäväni jättää myös Barcelonan ja suuntaa Suomeen. On oikeesti todella hassua miten osaan ihmisistä tutustuu niin nopeasti ja tulee todella läheiset välit, kuitenkin näinkin lyhyessä ajassa. Osan omista suomikavereistani olen tuntenut usean vuoden eivätkä he kaikki läheskään tunne minua yhtä hyvin kuin osa uusista kavereistani täällä. Koko ajan mun sydän jättää lyöntejä välistä kun ajattelenkin että ensi viikolla joudun heittämään heipat Tytin kanssa... No mutta ainakin meillä on vielä muutama päivä ja varmasti mahtava viikonloppu yhdessä!

Täällä edes ikävät viikot eivät tunnu niin ikäviltä. Kaikesta tuosta kurjuudesta huolimatta olen ehtinyt tapaamaan paljon kavereita, nauttimaan auringonpaisteesta ja eilen mulla alkoi neljän päivän mittainen loma. Sitä paitsi viime viikonloppu oli aivan mahtava! Rakastan yli kaiken sellaisia random hetkiä jolloin täytyy oikein pysähtyä miettimään että miten voin olla näin onnekas että olen tässä juuri nyt. Hirvittääkin oikein ajatella että enää kolme kuukautta tätä hauskuutta jäljellä...

Ainiin ja ostin myös lentoliput Suomeen toukokuulle! Kotiin en vielä jää mutta täytyy hoitaa velvollisuus ja käydä suorittamassa pääsykokeet, jos nyt vaikka nappais (ei). Hyvää vappua kaikille, minä suuntaan biitsille nauttimaan auringosta! :)

Besos, Mari