Koin tänään sellaisen pienen valaistumisen. Olin metrossa matkalla keskustaan näkemään kamua kun yhtäkkiä oivalsin jotain tärkeää. Ennen päätöstä muuttaa Barcelonaan mietin pitkän aikaa että oonko tosiaan taas lähdössä au pairiksi? "Kuulostaako" hienolta kertoa kaikille että olen taas au pairina? Nyt lähtee kolmas välivuosi enkä viäläkään ole tehnyt mitään "järkevää"? Kuinka paljon upeampaa olisi kertoa miten olin ensin au pairina, sitten töissä matkaoppaana ja tällä hetkellä opiskelen Helsingin yliopistossa espanjaa?
Olen ihminen joka stressaantuu helposti. Ennen ahdisti kun ajattelin "toistavani" elämääni lähtemällä taas au pairiksi. Sitten sen tajusin... Miten au pairina olo ei ole oikeastaan edes työtä, vaan erittäin hyvä tapa nähdä maailmaa ja saada kasapäin uusia kokemuksia ja ystäviä. Oppia kieltä, saada varaperhe toiselta puolelta Eurooppaa, hitosti uusia seikkailuja, matkustamista jne.! Mitä kaikkea olen tämän kahden vuoden aikana ehtinyt näkemään ja kokemaan. Aloin miettiä millaista elämäni olisi jos olisin valinnut toisin. Kanarialla opaskaverin luona käynti sai mut tajuamaan että oppaan hommat ei ehkä ole mua varten. Who knows maybe in the future mutta se työ vaatii paljon enemmän aikaa, voimia ja päätä kuin mitä ehkä Nelosen Matkaoppaista saattaa luulla. Lisäksi aloin miettiä elämääni jos olisin heti päässyt opiskelemaan; miten paljosta olisin jäänyt paitsi! Toki koulunkäynnissä on omat hyvät puolensa mutta se on asia jota kerkee tekemään... Opiskelemaan ja sitten töihin. Mun näkökulma tähän on että jos vähänkään on hinkua lähteä maailmalle, täytyy se toive toteuttaa vielä kun on nuori. Näin viisastuneena en aio ottaa stressiä tosta nurkasta lymyävästä pääsykoe-kirjasta. Jos ei nappaa, kuka tietää ehkä lähden taas au pairiksi (lue: tutkimaan tätä upeaa maailmaa❤️)
Hyvät viikonloput kaikille!
Besos, Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti